Työelämään tutustuminen

Työ- ja elinkeinoelämän sekä koulun välisen yhteistyön tavoitteena on, että oppilas hankkii tietoa ammattialoista, ammateista ja työelämästä sekä saa virikkeitä yrittäjyydestä.

Oppilaalle tulee järjestää työelämään tutustumisjaksoja koulutus- ja ammatinvalintojensa perustaksi ja työn arvostuksen lisäämiseksi. Oppilaan tulee voida hankkia omakohtaisia kokemuksia työelämästä ja ammateista aidoissa työympäristöissä. Työelämään tutustumisen yhteydessä oppilaalle tulee järjestää mahdollisuus arvioida hankkimiaan tietoja ja kokemuksia. Sylvään koululla 7.luokkalaiset tutustuvat työelämään koulun sisäisessä TETissä yhden päivän sekä huoltajan tai läheisen työpaikalla toisen päivän. 8.luokkalaisilla on kevätlukukaudella yhden viikon TET- harjoittelu, samoin 9.luokkalaisilla.

Ennen TET - jaksoja oppilaalle annetaan ohjeet työpaikan hankkimisesta ja opastetaan työelämänpelisääntöihin. Erityisesti painotetaan hyvää käytöstä, täsmällisyyttä, rehellisyyttä ja oikeaa asennetta työhön. Kahdeksannella ja yhdeksännellä luokalla pyritään siihen, että oppilas hankkii itselleen TET- paikan omien tavoitteidensa mukaisesti.

Työelämään tutustumisen tavoitteena on antaa oppilaalle mahdollisuus kokea ja oppia työelämän pelisääntöjä ja vahvistaa hänen tietojaan eri ammateista. Samalla hän syventää itsetuntemustaan ja sosiaalisia taitojaan. TET tukee parhaimmillaan myös oppilaan jatko-opintovalintoja.

Oppilaalla on mahdollisuus hakeutua TET - harjoitteluun Sastamalan kaupungin ulkopuolelle, mutta tällöin kustannuksista (matka, ruokailu, majoitus) vastaa oppilaan huoltaja. Sastamalan kaupungin alueella suoritettavaan harjoitteluun on mahdollisuus saada matkalippuja linjaliikenteen autoihin.

Lippu on tilattava ja noudettava ajoissa Sylvään koulun kansliasta.

Ohessa TET-harjoitteluun liittyvät materiaalit

Tiedote huoltajalle

Tiedote työnantajalle

TET-sopimus (palautettava ennen harjoittelua koululle)

Työtodistus (palautettava koululle harjoittelun jälkeen)

TET-tori

Pilvi Peltomaa
oppilaanohjaaja
Sylvään koulu
0400-399 407
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Sylvään koulu
Ojansuunkatu 8
38200, Sastamala
sylvaan.koulu@sastamala.fi
Kanslia: 040 138 2023
Opettajainhuone: 040 138 2024
Rehtori: 050 338 1609
Apulaisrehtori: 0400 399 408
Keittiö: 040 138 2068
Terveydenhoitaja: 040 519 7542
Opo Peltomaa: 0400 399 407
Opo Uusitalo: 050 917 9197
Vahtimestari: 0500 330 649
© 2017 Sylvään koulu. All Rights Reserved | Sivusto: Sastamalan Mediapaja